Sivujen linkkejä seuraamalla pääsee hänestä 1900-luvulle saakka.
Tietääkseni ei ole löydetty Johanin vanhempien tietoja.
Internetistä löytyy esim. Johan Cnutsson (Merijärvi), joka on syntynyt n. 1640 ja kuollut vuonna 1706.
Vuoden 1721 rauhassa laadittiin verotusta ja hallintoa varten väestöluetteloita. Niissä on vuonna 1727 mainittu Johan Cnutsson.
Sotilasluetteloissa "Suomen rykmentit v.1653" on lueteltu päällystö ja virkamiehet. Siellä on useita henkilöitä, joilla on sukunimi Cnutsson.
Internetistä on myös saatavilla sukutaulu, jonka mukaan vuosina 1637-1711 eli Johan Cnutsson.
Hänen isä oli Cnut Olofsson (Olofinpoika) Merjärvi (1615-1670), joka eli Pohjanmaalla Pedersören kunnassa.
Vanhimman toistaiseksi tunnetun Piilon suvun edustajan Johan Cnutssonin (1649-1731) vanhemmat voi löytä esim. Internetin lukuisista sukutauluista.
Sivujen sisällöstä
Alleviivattuja tekstejä (linkki on) klikkaamalla saa ao. tiedot näkyviin.
Jokaisen sivun yläreunassa on sivun päähenkilön nimi ja syntymävuosi,
linkki henkilöhakuun ja sivun tunnus
Sivun päähenkilön tietoja on vasemmalla ja puolison tiedot oikealla.
Piilon sukuun kuuluvan tiedot ovat vasemmalla.
Linkki päähenkilön isän tai äidin tietoihin on seuraavana.
Lasten tiedot ovat sitten seuraavana.
Jos lapsesta on lisää tietoja, hänen nimeään klikkaamalla pääsee hänen tietoihinsa.
Tiedot olen saanut kirkonkirjoista ja Sandra Piilolta
Olen kiitollinen, jos lähetätte minulle korjauksia, lisäyksiä jne.
Suvun tietojen sisällysluettelo
Paluu henkilöhakuun
Paluu kotisivujemme aloitussivulle
Email: pauno.paananen@pauno.net
Viimeisimmät päivitykset: 16.7.2005 ja 13.12.2003